4K-kelpoisen kotiteatterin rakennuspäiväkirja

Lokakuu 2015 - Uuden asunnon etsintä

Aloin kärsiä hankalista astmaoireista vuoden 2015 syksyllä, ja päätimme tutkituttaa asuntomme. Se paljastuikin sitten likimain asumiskelvottomaksi homeasunnoksi, joten siitä alkoi uuden asunnon etsintä. Etsimme netistä ja kävimme katsomassakin muutamaa vaihtoehtoa, ja viimein päädyimme nykyiseen uuteen asuntoomme. Tässä uudessa asunnossa oli alakerrassa huone, joka oli joissakin pohjapiirroksissa nimetty "Varasto / askarteluhuone". Jo heti pohjapiirroksia tutkiessani, ennen kuin olimme edes käyneet katsomassa asuntoa tai tehneet päätöksen asunnon ostamisesta, mietin että tuo huone voisi olla kiva muuttaa kotiteatterihuoneeksi.

Huoneessa on kaksi (ja puoli, kellaria vasten) betoniseinää ja kaksi tiiliseinää. Yhdellä ulkoseinällä on kolme pientä ikkunaa. Yhdellä seinällä (samalla jolla huoneen ovi on) on vähän kummallinen mutka keskellä, ja ovelta katsoen vasemmalla seinällä on iso lähes koko seinän levyinen vaatekaapisto.

Aiemmassa asunnossa minulla oli vain videotykki ja 5.1 -kaiutinjärjestelmä olohuoneessa, jossa oli lasiovinen kirjahylly ja lasinen pöytä ja valkoiset seinät. Toisin sanoen sen paremmin kuvan kuin äänenkään heijastuksiin ei oltu yhtään panostettu. Olin pitkään haaveillut, että kunpa joskus minulla olisi kunnollinen kotiteatterihuone, ja nyt tässä uudessa asunnossa päätin viimein tehdä haaveista totta.

2.11.2015 - Uuden asunnon kuntotarkastus

Asunnossa ei oltu vielä teetetty kuntotarkastusta, ja kun kyselimme asiasta, sovittiin kuntotarkastus tehtäväksi ja pääsin mahdollisen ostajan ominaisuudessa mukaan kuntotarkastustilaisuuteen. Oli mukava perehtyä asuntoon ja sen mahdollisiin ongelmakohtiin asiantuntijan kanssa. Asunnosta ei löytynyt mitään vakavaa huomautettavaa, mutta kaikenlaista pientä korjattavaa tuli vastaan.

Saman tien, kun olin paikan päällä asunnossa, otin vähän kuvia noista mahdollisesti tulevan kotiteatterihuoneen erikoisista yksityiskohdista. Lavuaarille en keksinyt ainakaan mitään käyttöä kotiteatterissa, enkä usko, että sentään ihan voimavirtaakaan laitteisiin tarvitsisin.

7.11.2015 - Asunnon myyjä hyväksyy tarjouksemme

Kun kuntotarkastuksessa ei löytynyt mitään erikoisempaa huomautettavaa, päätimme tehdä tarjouksen asunnosta. Hetken aikaa tehtiin tarjouksia ja myyjä teki vastatarjouksia, kunnes myyjä sitten hyväksyi viimeisimmän tarjouksemme. Jee!

26.11.2015 - Kauppakirjan allekirjoitus

Kauppakirjan allekirjoitus sovittiin tapahtuvaksi 26.11. Muuttopäiväksi sovittiin sitten 15.12., niin että pääsisimme sopivasti jouluksi uuteen kotiin. Väliaika ennen muuttoa olikin sitten melkoisen tuskaista sinnitellä vanhassa hometalossa.

28.11.2015 - DVD-kaappi tilattu eBaysta

Kauppakirjan allekirjoituksen jälkeen aloin suunnitella kotiteatterihuoneen sisustusta ja sinne tarvittavia huonekaluja. Minulla on aika kasa Blu-Ray, DVD- ja CD-levyjä, ja niillehän piti saada joku sopiva kaappi järjestymään uuteen kotiteatterihuoneeseen. Etsiskelin netistä vaihtoehtoja ja ideoita, ja vähän yllättäen löysin USA:n eBaysta kivan oloisen kaapin (Prepac Large Deluxe Storage with lock in Black BVS-0287-K) joka oli tarkoitettu nimenomaan tämmöiseen käyttöön. Suurin yllätys oli se, että kaappi voitiin toimittaa myös Suomeen eBayn Global Shipping Programmilla! Tilasinpa sitten sellaisen, pahaa aavistamatta. Sen toimitus ei nimittäin sitten mennytkään aivan putkeen.

1.12.2016 - DVD-kaappi lähtee eBaysta

Heti ensimmäisenä päivänä joulukuuta tuli ilmoitus, että tuo marraskuun lopussa tilaamani DVD-kaappi lähti matkalle kohti Suomea. Olin iloisesti yllättynyt nopeasta toimituksesta. En uskonut sen ehtivän jouluruuhkien takia enää ennen pyhiä perille, mutta varmaan sitten viimeistään tammikuun alkuun.

6.12.2015 - Ensimmäinen 3D-hahmotelma kotiteatterihuoneesta

Kun DVD-kaappikin jo oli matkalla, päätin käyttää 3D-ohjelmaani ja tehdä vähän hahmotelmaa siitä, miten tuon huoneen sisustaisin. Ihan tarkkoja mittoja huoneesta minulla ei vielä ollut, mutta suunnittelin että irrotan nuo oven vasemmalla puolella olevalla päätyseinällä olevat kaapit ja laitan niiden paikalle valkokankaan. Hahmottelin myös paikan tuolle DVD-kaapille. En oikein keksinyt mitä huoneen takaosaan sitten laittaisin, ehkä voisin tehdä huoneesta yhdistetyn kotiteatterihuoneen ja makuuhuoneen?

Kovin paljoa pidemmälle en tässä suunnitelmassa vielä päässyt ennen kuin pääsisimme muuttamaan asuntoon ja saisin mittailtua ja tutkittua huonetta vähän tarkemmin.

15.12.2015 - Muutto uuteen asuntoon

Viimein koitti muuttopäivä! Homeasunnosta kun muutimme, kaikki tekstiilit ja huonekalut piti jättää sinne, eli muutto sinänsä oli aika helppoa. Juuri hankitut uudet vaatteet päälle ja uuteen asuntoon, ja sitten huonekaluja, astioita ja kaikenlaista muuta tarve-esineistöä hankkimaan.

17.12.2016 - DVD-kaappi saapuu (osittain)

Kuriiri tupsahti ovelle 17.12. ja toi pienen paketin eBaysta. Olin saanut selville, että tuo DVD-kaappi koostuu kahdesta eri pakkauksesta, pienempi painaa 13 kiloa ja sisältää hyllylevyt ja helat, isompi painaa 80 kiloa ja sisältää seinät ja takalevyn. Kyselin kuriirilta, että milloinkahan se isompi paketti saapuu, mutta kuriirilla ei ollut siitä tietoa. Kun mainitsin että se painaa 80 kiloa, kuriiri sanoi, että siinä tapauksessa se ei tulekaan heidän kauttaan, heillä on joku 40 kilon (tai sinnepäin) painorajoitus paketeille. Tässä vaiheessa aloin ihmetellä, että millähän konstilla se isompi pakkaus sitten oikein minulle tulee.

Selvitin asiaa lisää ja löysin eBayn Global Shipping Program ehdot, joissa luki että maksimi paketin paino on 88 lbs (eli noin 40 kiloa). Toisin sanoen eihän tuota koko DVD-kaappia olisi alun perinkään voinut lähettää GSP:lla meren yli minulle! Laitoin reklamaation asiasta myyjälle ja otin myös eBayn mukaan keskusteluun. Tässä vaihdeltiinkin sitten viestejä edes takaisin muutaman viikon ajan.

29.12.2015 - Purkuhommat alkaneet

Joulunpyhien jälkeen aloin sitten askarrella tulevan kotiteatterihuoneen kanssa. Ensimmäinen isompi operaatio oli päätyseinällä olevien kaappien irrotus. Siinä oli yksi 100cm levyinen ja kolme 50cm levyistä kaappia. Kaapit olivat 60cm syviä ja ne peittivät taakseen ilmanvaihtohormit ja muut putket, jotka tuosta seinästä paljastuivat. Ne 50cm levyiset kaapit saatiin ujutettua huoneesta ulos, kun otettiin ovi pois saranoiltaan. Sain niistä hyvät vaatekaapit uuteen makuuhuoneeseeni, mutta tuo yksi 100cm levyinen ei kyllä mahdu mitenkään ovesta ulos, kun heti oven ulkopuolella on käytävä ja tiukka mutka. Kaikki nuo kaapit näyttivät olevan alun perin kiinteiksi tähän huoneeseen rakennettuja. Nuo hormit ja putket pitävät melkoista mekkalaa varsinkin silloin kun joku ottaa tai laskee vettä yläkerrassa, eli ne vaativat oman äänieristyksensäkin vielä.

Huoneessa on toistaiseksi ongelmana ilmanvaihdon lämpötilakin, tuloilma suoraan ilmanvaihtokoneelta on 23,5 –asteista, eli huoneessa on yleensä melkein 25 astetta sisällä, vaikka ulkona on reippaasti pakkasta. Aika kuumaa tehdä remonttia. Ilmanvaihtohuoltoon on otettu yhteyttä, pitäisihän tuota tuloilmaa jotenkin saada viileämmäksi. Ilmanvaihtoventtiilien vieressä ylhäällä roikkuu lämpömittari, kun olen seurannut tuota tuloilman lämpötilaa.

Tarkoitus on repiä nuo katon reunalevyt ainakin irti, näyttää että niiden takaa pääsee välikattoon ja huoneiden väliin, sieltä voisi olla siistiä koettaa vetää verkkopiuhat huoneesta toiseen. Ei tarvitsisi ainakaan ihan koko matkaa vetää pintavetona. Tällä hetkellä tietokone on WLAN-yhteydellä kiinni yläkerrassa olevaan ADSL-purkkiin, ja yhteyden laatu on aika surkea. Olen aina tykännyt käyttää langallista verkkoa, ja kun levypalvelinkoneelle on jo varattu hyvä paikka tämän huoneen vieressä olevan portaikon alla olevasta komerosta, pitää saada gigabitin verkkopiuha sieltäkin vedettyä kotiteatterihuoneeseen tulevalle HTPC-tietokoneelle.

Tässä alla on toinen kuvakollaasi erilaisista huoneen detaljeista. Ensinnä kuva tuosta lämpömittarista joka roikkuu tuloilman venttiilin luona. Sen vieressä kuva siitä mitä kaikkia putkia paljastui tuon katon madalluksen alta. Alarivissä ensin kuva tuosta pöydästä. Minulla ei vielä ole minkäänlaista muuta työpöytää (eikä työtuolia) tässä uudessa asunnossa, joten joudun tekemään tarvittavat tietokoneaskareet tässä vähän ergonomisesti huonossa paikassa. Oikealla alhaalla vielä kuva näistä kummallisista putkien peitekoteloista, joiden päälle on sitten vielä kuitenkin vedetty yhdet vesiputket! Olisi kuvitellut, että samalla olisi ne sitten voinut koteloida, mutta ilmeisesti ne on vedetty tuohon jälkikäteen.

1.1.2016 - Endoskooppi Clas Ohlsonilta

Kun olin ottanut pois tuon oven yläpuolella olevan katon madalluksen peitelevyn, näin että siellä on aukko tuohon tämän huoneen oven ulkopuolella olevan käytävän välikattoon. Sieltä siis varmaankin saisi vedettyä verkkopiuhat siististi. Siellä meni jo iso kasa sähköjohtoja, mutta aukko oli niin pieni, että sinne ei oikein käsi mahtunut kunnolla, saati sitten että olisi päässyt näkemään mihin ja minkä kokoisesta reiästä nuo sähköputket oikein menevät huoneesta toiseen. Minulla ei ollut edes peiliä millä olisin voinut asiaa tutkia, eli piti mennä parin kilometrin päässä olevaan Clas Ohlsonin myymälään hakemaan vähän tarvikkeita. Siellä törmäsinkin sitten Endoskooppiin joka ei ollut ihan älyttömän kallis, ja kun olen joskus ennenkin tarvinnut vastaavaa ja harmitellut kun minulla ei sellaista ole, päätin sitten hankkia sen.

3.1.2016 - Johtojen pujotusta endoskoopin avulla

Vaikka minulla oli endoskooppi käytössäni, siltikään tuo johtojen veto ei ollut mitenkään yksinkertaista tai helppoa. Halusin samalla vetää verkkopiuhan myös olohuoneeseeni, ja siinä välissä oli keittiö. Eli nuo sähköputket itse asiassa menivät tuosta välikatosta keittiön välikattoon jääkaapin yläpuolelle. Jääkaapin yläpuolella oli viisi senttiä tilaa ennen kattoa, ja kattoa ei oltu verhoiltu ihan takaseinään saakka, eli siellä oli pieni rakonen, josta pääsi (endoskoopilla, käsihän ei sellaiseen rakoon mahtunut) välikattoon ottamaan vastaan johtoa jonka yritin pujottaa tästä kotiteatterihuoneen katonrajassa olevan reiän ja kotiteatterihuoneen edessä olevan käytävän välikaton kautta keittiöön. Tässä alla tuolla endoskoopilla otettuja kuvia siitä minkälaisen johtosokkelon läpi koetin saada johtoa pujotettua.

Kaikkiaan sain kulumaan viikon päivät ennen kuin viimein (tuntui että sadannella yrityksellä) onnistuin pujottamaan ohuen johdon noiden aukkojen läpi. Sain sitten sidottua varsinaisen verkkopiuhan tähän ohueen johtoon ja sillä vedettyä sitten ensin yhden verkkopiuhan ja sitten vielä toisenkin tuosta välikatosta läpi. Olin kovasti tyytyväinen aikaansaannokseeni, ei tarvinnut porata reikiä kattoon eikä seinään, ja piuhat kulkivat nätisti piilossa huoneesta toiseen.

5.1.2016 - Alustava tarjous sähkömieheltä

Olin tuossa samalla kuin koetin vedellä verkkopiuhoja pyytänyt sähkömiestä käymään ja vähän konsultoimaan minua tuon kotiteatterihuoneen valaistuksen suhteen. Itselläni ei ollut oikein selkeää kuvaa siitä minkälaisen valaistuksen sinne haluaisin. Tiesin että haluan sohvalta kaukosäädettävän valaistuksen, niin ettei minun tarvitse nousta ylös sohvalta laittamaan valoja päälle, jos haluan esimerkiksi nähdä mitä Blu-Ray -kotelossa kerrotaan, ja sitten taas nousta sammuttamaan valot, kun jatkan elokuvan katselua.

Sähkömiehen kanssa mietittiin, että varmaan olisi kiva jos huoneessa olisi joko halogeeni- tai LED-spotit reunoilla, ja lisäksi vastaavat spotit sohvan yläpuolella ikään kuin lukuvaloina. Sähkömies teki alustavan tarjouksen, ja sen mukaan päädyin alustavasti siihen, että huoneeseen tulisi 11 LED-spottia (kolme etuseinälle, kolme takaseinälle, kaksi molemmille sivuseinille, ja lisäksi yksi keskelle sohvan yläpuolelle). Jäin vielä pohtimaan tarkempaa spottien sijoitusta, siihen vaikuttaa vähän sekin mitä kaikkea noiden katon reunojen madallusten alta löytyy.

16.1.2016 - Tarjouspyynnöt kotiteatterilaitteista lähetetty

Tammikuun kuudestoista päivä lähetin tarjouspyyntöjä muutamalle kotiteattereihin erikoistuneelle liikkeelle. Alla tekstiä suoraan kopioituna lähettämästäni tarjouspyynnöstä.

Olen muuttanut hiljattain uuteen asuntoon, ja tarkoitukseni on rakentaa asunnossa olevaan askarteluhuoneeksi nimettyyn huoneeseen kotiteatteri. Muutin pois hometalosta, joten lähes kaikki irtaimisto menee samalla uusiksi. Olisin kiinnostunut tarjouksestanne laitteistoksi uuteen kotiteatteriini, ja lisäksi olisi mielenkiintoista nähdä suunnitelmanne ko. tilan akustoinnista kotiteatterikäyttöön sopivaksi. Budjettini on laitteiston osalta suunnilleen 10.000 euroa, tarkoitus on saada mahdollisimman hyvä 4K UHD tuki samalla aikaiseksi. Aidon 4K-tykin ympärille rakennettu laitteisto taitaa ylittää budjettini, joten olen ajatellut tyytyä JVC:n 4K e-shift –tekniikkaan toistaiseksi.

Muista laitteista minulla ei ole oikein selkeitä mieltymyksiä. Tarkoitus on käyttää kuva- ja äänilähteenä alkuvaiheessa HTPC-tietokonetta, jatkossa kun ensimmäiset 4K UHD Blu-Ray –soittimet tulevat markkinoille, hankin sellaisen (sen ei siis tarvitse mahtua yllä mainitsemaani budjettiin). Alla listaus laitteista jotka kuvittelen tarvitsevani, sekä suluissa oma ajatukseni laitteesta (teillä voi hyvinkin olla tiedossa jokin parempi ja/tai halvempi vaihtoehto, jonka mielelläni kuulisin). Lisäksi joitakin kriteereitä ja/tai tarvittavia lisälaitteita lueteltuna kunkin laitteen perässä. Laitteiston käyttö tulee olemaan 90% elokuvien ja TV-sarjojen katselua, korkeintaan 10% musiikin kuuntelua. Olen viime aikoina hankkinut kaikki uudet Blu-Ray-elokuvat 3D-versioina, joten hyvä 3D-tuki on myöskin edellytys laitteistolle.

Kotiteatterilaitteisto

Liitin tarjoukseen mukaan myös pohjakuvan huoneestani ja pari valokuvaa akustointisuunnitelmaa varten.

17.1.2016 - Valkokankaan paikka ja koko muuttuvat

Käytännössä ensimmäinen taho joka reagoi tarjouspyyntööni kysyi heti miksi haluan valkokankaan hankalasti tuolle seinälle, jossa on putkia ja jossa oven avautuminen sisäänpäin rajoittaa valkokankaan kokoa? Heidän mielestään valkokankaan voisi hyvin sijoittaa tuolle ikkunaseinälle, jolloin kankaasta saisi helposti vaikka 3 metriä leveän. Kuulemma harvemmin kotiteatterin rakentajia harmittaa jälkikäteen, jos tuli tehtyä liian suuri valkokangas, yleensä harmittaa, jos valkokangas jää liian pieneksi.

Päätinpä sitten hahmotella huonetta jossa valkokangas olisikin ikkunaseinällä. Lähetin sitten perään muillekin yrityksille joille olin tarjouspyyntöni lähettänyt, että jospa kuitenkin laitettaisiin valkokangas ikkunaseinälle. Kasvatin samalla valkokankaan leveyden kolmeen metriin tuossa tarjouspyynnössäni.

19.1.2016 - eBay hyvittää DVD-kaapin hinnan

Aika monen sähköpostin vaihdon ja odottelun jälkeen eBaylta tuli yhtäkkiä viesti, että he olivat päätyneet tuomitsemaan kiistan tuosta DVD-kaapista minun edukseni. He hyvittivät koko hinnan, jonka olin paketista maksanut, ja sain kuitenkin pitää nuo jo saapuneet hyllylevyt. Olin jo sen jälkeen, kun tuo DVD-kaappi jäi saapumatta päättänyt, että varmaan minun kannattaa itse rakentaa haluamani kaapisto tuohon huoneessa olevaan seinän syvennykseen. Nyt kun varmistui että saan pitää nuo hyllylevyt, aloin miettiä, miten niitä parhaiten hyödyntäisin tuossa rakennettavassa kaapistossa. Hyllyjä oli seuraavia kokoja:

25.1.2016 - Valkokankaan valinnan vaikeus

Tässä vaiheessa olin jo melko varma siitä, että valitsen MarekSoundin tarjouksen, mutta valkokangas jäi vielä askarruttamaan. Olin saanut tarjouksen muualta tuosta enemmän tunnetusta Screen Excellence -valkokankaasta, joka kolme metriä leveänä olisi noin 1800 euron hintainen. MarekSoundin tarjouksessa olisi vaihtoehtona Grandview Fixed Series Flat 295x166cm kokoinen akustisesti läpinäkyvä kangas noin 1200 euroa, tai minulle ihan tuntematon Image-Screens cadre2 light -valkokangas kolme metriä leveänä noin 3000 euron hintaan.

Tuntui hurjalta maksaa noin 3000 euroa pelkästä valkokankaasta (kun edellisessä asunnossani valkokankaan virkaa toimitti itse Tikkurilan Harmonyllä maalattu lastulevyn kappale), mutta toisaalta halusin kyllä kunnollisen akustisesti läpinäkyvän valkokankaan uuteen kotiteatteriini. Kun emmin tämän valinnan kanssa, Marek ystävällisesti lähetti muutaman valokuvan kankaiden eroista, esimerkiksi tuon alla olevan jossa alla on tuo Image-Screens kangas, ja sen päällä muutama mallikappale Screen Researchin akustisesti läpinäkyvistä kankaista. Grandview oli niin surkean näköinen, että se jäi pois vaihtoehdoista heti kun näin sitä vastaavan kuvan. Nuo kuvat vakuuttivat minut siitä, että ei tuo Image-Screensin kangas voi ainakaan huono olla.

26.1.2016 - MarekSoundin tarjous valittu

Päädyin nyt sitten valitsemaan MarekSoundin minulle lähettämän tarjouksen. Tarjouksen yksityiskohtia viilattiin sähköpostitse ja puhelimitse useaankin otteeseen, kiitokset vielä Marekille aktiivisesta yhteydenpidosta! Alla olevat laitteet oli nyt siis tilattu minulle, niiden saapumiseen toki kestäisi hetken aikaa. Samoin akustiikkasuunnitelmassa menisi oma aikansa ennen kuin se valmistuisi.

Eli siis tykkiä lukuun ottamatta kaikki muut laitteet vaihtuivat alkuperäiseen tarjouspyyntööni nähden. Kokonaisuuden hintakin meni yli tuosta 10.000 euron budjetistani, mutta olin kyllä varautunut, että niin saattaa käydä. Olinhan tarjouspyynnössänikin maininnut, että minulla ei ole oikein selkeää näkemystä siitä mitkä olisivat hyvät laitteet kotiteatteriini. Eri toimittajien tarjousten vertailun teki toisaalta aika hankalaksi se, että kaikki olivat tarjonneet ihan eri laitteita. Piti tehdä tarjouksen valinta sitten muiden kriteerien, lähinnä asiakaspalvelun ja tarjotun kokonaisuuden perusteella.

3.2.2016 - Vanhan asunnon siivous haittaa kotiteatterin rakennusta

Vanha homeasuntomme meni yhtäkkiä kaupaksi (kun hinta laskettiin riittävän alas), ja uusi omistaja halusi asunnon olevan tyhjän kaikesta tavarasta viimeistään helmikuun loppuun mennessä. Tässä tulikin yhtäkkiä kiire saada kaikki vuosikymmeninä hankitut (ja nyt homeiset) tavarat ja huonekalut siivottua pois vanhasta asunnosta. Kotiteatterin rakennus on nyt tauolla sen aikaa, että saadaan vanha asunto tyhjäksi.

22.2.2016 - Akustiikkasuunnitelma saapuu MarekSoundilta

MarekSoundin akustiikkasuunnitelma tuli tänään. Varsin mielenkiintoinen monisivuinen suunnitelma kaaviokuvineen ja yksityiskohtaisine akustiikkaelementtien rakennusohjeineen. Olin varsin tyytyväinen saamaani suunnitelmaan! Olin jo aiemmin etsinyt mistä löytyisi suhteellisen edullisesti akustiikkalevyjä, ja päädyin siihen, että ACU Dacron akustiikkalevyt ovat edullisin ratkaisu, ja mikä parasta, niitä valmistava tehdas on täällä Jyväskylän seudulla, ihan kotinurkilla!

Nyt kun olin saanut akustiikkasuunnitelman, pystyin laskemaan miten paljon noita 150x120cm kokoisia ja 50mm paksuja akustiikkalevyjä tarvitsen, ja päädyin siihen että 18 kappaletta pitäisi riittää. Tässä laskelmani jolla päädyin tuohon määrään:

	Etuseinä, 300x120cm                     2 kpl
	Vasen etuseinä, 240x150                 2 kpl
	Oikea etuseinä, 240x150                 2 kpl
	Oikea syvennys (DVD-kaappi) 300x240     4 kpl
	Takaseinä, 240x150                      2 kpl
	Katto, 240x150, 2 osaa                  4 kpl
	Muuta kotelointia                       2 kpl
	                                       ------
	                                       18 kpl

Tilasin nuo levyt, toimitusajaksi luvattiin normaali pari viikkoa. Mikään suuri kiirehän ei minulla vielä ollut noiden kanssa, en ollut edes ehtinyt vielä purkaa kaikkia katon madallusten verhoiluja.

26.2.2016 - Sähkömies vetää kaapelit LED-valaisimille ja tykille

Viimein olin ehtinyt vanhan asunnon tyhjentämisen lomassa repiä kaikki katon madallukset auki, ja pääsin kutsumaan sähkömiehen vetämään vähän sähkökaapelia noille LED-valojen paikoille. Kun tuo huoneen suunta täsmentyi, huomasin, että tuota huoneen keskellä olevaa sivuseinästä sivuseinään menevää madallettua kattoa ei voi oikein mitenkään hyödyntää lukuvaloon sohvan yläpuolelle (se on liian lähellä valkokangasta). Tämä selkeytti valaistussuunnitelmaa merkittävästi. Sain suunniteltua LED-spotit tasavälein seinille niin että ne olivat nätin symmetrisillä paikoilla, ja huomasin että taakse keskellehän ei kannata laittaa valoa, kun sinne tulee videotykki roikkumaan kattoon. Niinpä loppujen lopuksi tarvitsen vain 10 kappaletta LED-spotteja. Sähkömies yllättyi iloisesti nähdessään tämän kolmiulotteisen valaistussuunnitelmani, sanoi että harvemmin asiakkaalla on valmiina näin tarkasti tehty suunnitelma. :)

4.3.2016 - 18 metriä mustaa kangasta tilattu Thomannilta

Koska nuo akustiikkalevyt ovat valkoisia ja minun tarkoitukseni on maalata huone mustaksi ("man cave" -tyyliin), tarvitsen mustaa kangasta, jolla päällystän nuo akustiikkalevyt, ja myös vuoraan tuon valkokankaan taakse jäävän alueen. Laskeskelin että Thomannin mustalla kankaalla, joka on 3 metriä leveää, saan aina yhdellä 2x3 metrin alueella peitetty kaksi akustiikkalevyä (150x240cm), joten helpolla laskutoimituksella tarvitsen kaksi metriä kangasta kahta akustiikkapaneelia kohti, eli 18 metriä kangasta. Tilasin sitten saman tien Thomannilta 18 metriä tätä mustaa kangasta.

9.3.2016 - Acu Dacron eristelevyt haetaan

Tänään sain haettua nuo eristelevyt suoraan tehtaalta. Ne oli kääritty muoviin ja olivat valmiina lastauslavalla, ja trukilla ne sai sitten nostettua näppärästi peräkärryyn ja tuotua kotiin. Eihän yksittäinen akustiikkalevy paljoa paina, mutta kun niitä oli 18 kappaletta plus lastauslava, niin painoa oli jo sen verran että koko settiä ei viitsinyt käsin liikutella. Kotona nuo saatiin sitten helposti purettua muovikääreistä ja siirrettyä akustiikkalevyt olohuoneeseen odottamaan käyttöä tuolla kotiteatterihuoneessa.

10.3.2016 - Lämpöputkien eristys valmis

En ollut oikein päässyt aloittamaan kotiteatterihuoneen rakennustöitä ennen kuin nuo akustiikkalevyt olivat kotona, koska niitä pitää laittaa rakenteiden taakse. Käytin väliajan sitten siihen, että eristin huoneen kattoa kiertävät lämminvesiputket ClimaSnap -putkieristeillä. Arvelin että tämä operaatio saattaa auttaa pitämään huoneen lämpötilan kurissa, kun kaikki lämpöpattereihin menevät putket eivät enää luovuta isoa osaa lämmöstä tähän muutenkin turhan lämpimään huoneeseen.

13.3.2016 - Rakennustyöt alkavat viimein

No niin, viimein koittaa hetki, että päästään kotiteatterihuoneen varsinaisissa rakennustöissä liikkeelle! Kaikki heti alkuun tarvittava materiaali (erityisesti kertopuupalkkeja väliseinän tekemiseen) on hankittu, tästä se lähtee! Oheisessa kuvassa ollaan sovittamassa väliseinän kertopuupalkkeja. Taustalla näkyvät myös akustiikkasuunnitelmaan liittyvät huoneen etunurkkiin päällekkäin tulevat ekovillapaalit. Niiden funktio on ymmärtääkseni toimia ikään kuin bassoansoina kaiutinten takana.

19.3.2016 - Edistystä

Tässä vaiheessa on saatu jo valkokankaan väliseinän koolaukset aika hyvälle mallille, ja kokeilin vähän jo seinän maalaustakin. Valkokankaan taakse jää noin metrin syvyinen tila, johon tulevat etukaiuttimet ja subwoofer. Seinä rakennettiin noiden seinässä olleiden normaalin pistorasian (joka jäi seinän taakse) ja voimavirtapistorasian väliin. Tällä tavalla minulla oli valmiina pistorasia väliseinän takana subwooferia varten.

Kuvan oikeassa reunassa näkyy mitä tuo kotelo piti sisällään. Siellä on viemäriputki ja pari vesiputkea, ja tuo pöytä oli aika erikoisesti rakennettu tuon kotelon sisään. Päätin jättää seinän alapuolisen kotelon osan vielä purkamatta, kun arvelin että se voidaan jättää ehkä sellaisekseen. Mutta yläosa piti purkaa pois, jotta saadaan pöytäkin vielä jossakin vaiheessa irti.

Olen jo ehtinyt vetää vähän kaiutinjohtojakin, kun sain jo aiemmin päätettyä, että vahvistin sun muut laitteet tulevat jollakin tavalla tämän puretun kotelon paikalle. Ajatus on rakentaa siihen kiinteä stereoräkki.

21.3.2016 - Lisää mustamaalausta

Pari päivää myöhemmin olin jo saanut myös tuon kotiteatterihuoneen vasemman seinän maalattua mustaksi. Tästä kuvasta näkyy myös, miten iso tuo kolme metriä leveä valkokangas itse asiassa onkaan. Ei jää paljoa ylimääräistä tilaa reunoille, näyttää aika elokuvateatterimaiselta! Sähkömieskin käväisi irrottamassa tuon huoneen ikkunapäädyn katossa olleen loisteputken. Huone vähän pimeni, mutta tuo loisteputki alkoi olla rakennustöiden tiellä.

Rakentamisen ajan minulla on tuo 100cm leveä (eli kyljellään siis 100cm korkea) seinästä irrotettu kaappi työpöytänä. Se on aika mukavalla korkeudella erilaisiin sahaamisiin ja muihin askarteluihin mitä tässä rakentamisessa tarvitaankaan.

24.3.2016 - Väliseinä valmis

No niin, muutama päivä edellisen kuvan ottamisen jälkeen saimme väliseinän rakennettua valmiiksi! Seinä paneloitiin mustalla sormi saunapaneelilla, johon tykästyin, kun kävimme K-Raudassa heräteostoksilla katselemassa millähän tuon väliseinän ja katon madallukset muutenkin verhoilisi. Arvelin ihan vaan tietämättömyyteen perustuvalla asiantuntemuksella, että tuollainen tiheästi pyöristetty etupinta saattaisi olla akustisesti ihan hyvä vaihtoehto. Lisäksi kun paneeli on jo valmiiksi mattamusta, sitä ei tarvitse erikseen maalata mustaksi!

25.3.2016 - Etuseinän yläpuolinen katon madallus paneloitu

Seuraavana päivänä saimme jo kokonaan paneloitua tuon uuden valkokankaan yläpuolelle rakennetun katon madalluksen, johon sijoitetaan eturivin LED-spotit. Nämä spottien reiät teimme tyhmästi vasta sen jälkeen, kun paneeli oli jo katossa, minkä havaittiin olevan väärä työjärjestys. Ylöspäin poraaminen raskaalla sähköporalla ja varsin tylsällä isolla pyöröterällä ei ole ollenkaan kivaa hommaa! Jatkossa porasimme reiät ensin tarvittaviin paneeleihin ennen kuin ruuvasimme paneelit kattoon.

27.3.2016 - Katon panelointi edistyy

Pari päivää myöhemmin panelointi oli edistynyt mukavasti, pääsimme tuohon katossa jo ennestään olleeseen viemäriputken peittävään katon madallukseen asti. Olin myös vetänyt kaikki tarvittavat kaiutinkaapelit, ja siirtänyt verkkoreitittimen seinälle roikkumaan, jotta saimme sahattua pöydän poikki ja irrotettua sen tuosta kotelon sisältä. Loppu pöydän irroitus vaatii vielä putkimiehen käyntiä, kun lavuaarin hanassa ei ole minkäänlaisia kalustesulkuja asennettuna.

28.3.2016 - Lisää koolauksia kattoon

Seuraavaksi pitikin sitten palata taas vähän koolaushommiin ennen kuin voitiin jatkaa panelointia. Piti saada rakennettua koolaukset sohvan yläpuolelle tulevalle madallukselle, johon tulee keskellekin LED-spotti. Siinä piti hetki pähkäillä miten sen saisi järkevästi kiinni, kun nuo vanhat vähän erikoiset katon koteloinnit olivat tiellä. Viimein keksin mielestäni hyvän tavan ripustaa ne, ja taas päästiin hommissa eteenpäin. Tässä alla olevassa kuvassa on vasta etummainen koolaus asennettuna, kun toista koolausta varten piti lähteä taas kauppaan hakemaan tarpeeksi pitkä kertopuuparru.

29.3.2016 - Valaisinten kauko-ohjaussuunnitelma sähkömieheltä saapuu

Tänään sähkömies lähetti vähän tarkennetun suunnitelman valojen kauko-ohjauksesta. Ajatus on, että käytetään kolmekanavaista kaukosäädintä (eli säätimessä on kolme on / off -nappulaparia). Näistä yksi kytkee nuo varsinaiset kattovalot päälle ja pois. Toinen kytkee sohvan yläpuoliset lukuvalot päälle ja pois. Kolmannella ohjataan lukuvalojen himmennintä, siten että ON-nappulaa painamalla himmennin alkaa liikkua, ja OFF-nappulalla himmennin pysähtyy. Se mihin suuntaan himmennin liikkuu, riippuu siitä, missä himmennin alun perin oli.

Noiden muiden kuin lukuvalojen himmennystä hoidetaan vain ovenpielestä. Tavallaan olisi ollut hienoa, jos niitäkin olisi voinut himmentää sohvalta elokuvateatterimaisesti, mutta eihän tuosta ominaisuudesta olisi ollut demoilua lukuun ottamatta juurikaan käytännön hyötyä. Lukuvalojen himmennys taas on ihan hyödyllinen ominaisuus, jos valoja vaikka haluaa pitää päällä elokuvaa katsoessakin.

30.3.2016 - Kotiteatterilaitteet lähtevät MarekSoundilta

Marek ilmoitti eilen, että laitteet ovat valmiina lähtöön! Jee! Jonkin verran meni aikaa, kun tykin saapuminen vähän kesti. Marek kyseli, haluanko samaan pakettiin vielä jotakin, ja sovittiin että laitetaan mukaan vielä seinäkiinnikkeitä takakaiuttimille (kun eivät maksa kuin kympin kappale) ja mahdollisimman hyvälaatuinen 8 metriä pitkä HDMI-kaapeli. Noin pitkät aidosti 4K-yhteensopivat (eli vähintään 18Gbps) kaapelit ovat vielä aika harvassa, joten Marek laittoi parhaan heiltä löytyvän kaapelin. Pääsen sillä sitten ainakin alkuun. Sitten kun nuo pidemmät 4K-kaapelit yleistyvät ja halpenevat, voin koettaa vaihtaa sellaiseen.

3.4.2016 - Stereoräkin rakennus

Seuraava isompi ja mielenkiintoisempi operaatio oli sitten tuon kiinteän stereoräkin asennus. Päädyin siihen, että yritän rakentaa stereoräkin 45 asteen kulmaan seinään nähden, näistä syistä:

  1. Nurkassa olevat putket ovat sellaisessa asennossa, että ne voisi peittää 45 asteen kulmallakin.
  2. Halusin stereolaitteiden osoittavan kuuntelupaikkaa kohti.
  3. Akustisestikin voisi olla kiva välttää suoria kulmia tässä osassa seinää.

Olimme jo edellisenä päivänä saaneet aikaiseksi vähän pystykoolauksia tuon tulevan stereoräkin ympärille, ja tänään aamulla tuo tuleva stereoräkki näytti vielä tuon ylläolevan kuvan mukaiselta. Pistimme sitten isän kanssa hösseliksi, ja saimmekin sahattua tuosta hankkimastamme 28mm liimapuulevystä nuo hyllylevyt ja rakennettua vaakakoolaukset niitä varten, ja mallattua hyllyt paikalleenkin vielä saman päivän aikana.

Hyllyt ovat 50cm leveitä ja syvyydet ovat 53, 43, 33 ja 23 senttiä. Tein hyllyt tuolla tavalla porrastetusti, jotta laitteiden tuottama lämpö pääsee ainakin suurimmalta osin nousemaan suoraan ylöspäin. Samasta syystä tein hyllyistä noinkin korkeita. Melkoista mallailua että saimme kaikki hyllyt joka suuntaan suoraan ja pienenemään juuri saman verran per hylly. Tässä alkoi kokea itsensä ihan puusepäksi. :) Ajatukseni on laittaa alimmalle hyllylle HTPC, seuraavalle hyllylle vahvistin, kolmannelle hyllylle Blu-Ray-soitin ja ylimmälle hyllylle sitten tuo verkkoreititin joka nyt roikkuu tuossa lautapalan päällä seinällä. Ylimmän hyllyn päällä olevat paneelit ovat siinä vaan mallina, tuota samaa paneelia laitetaan joka hyllyn väliin. Hyllyt eivät vielä ole oikeasti millään kiinni, ne ovat vaan puristuksissa noiden vaakakoolinkien välissä.

Kun tuo urakka oli saatu tehtyä, oli hyvä vaihe vähän huilata rakennustöistä, ja sitten minulla olikin mukavasti aikaa miettiä, minkälaisen bassoansan laittaisin huoneen takanurkkaan. Akustiikkasuunnitelmassani mainittiin, että siihen voi laittaa kaupallisen tai itse tekemän bassoansan, joten tutkin vähän mitä Thomannilla on tarjolla. Päädyin sitten t.akustik CBT-37 nurkkabassoansoihin. Ne eivät olleet hirveän kalliita, ja pari pakettia päällekkäin on sopivasti 240cm korkuinen systeemi. Tuo huoneeni on jotakin 230cm luokkaa tuossa takanurkassa, eli yhdestä vaahtomuovikappaleesta kun leikkaa vähän pois saan ne sopivasti mahtumaan siihen.

5.4.2016 - Stereoräkin rakennusta, kaiutintelineiden tilaus, laitteet saapuvat

Tänään tapahtuikin kaikenlaista. Ensinnä tietysti tuo stereoräkin nurkan rakennus jatkui. Hyllylevyt ruuvattiin kiinni, ja sitten päästiinkin jo paneloimaan hyllyjen välejä. Laitoin taakse putkien eteen akustiikkalevyn palasen, jonka käärin tuohon Thomannilta tulleeseen mustaan kankaaseen, jotta paneeleihin kaapeleita varten tehtyjen reikien takaa ei näy mitään muuta kuin mustaa. Samalla laitoin vähän akustiikkalevyn palasia tuon räkin sivuseinän koloihinkin.

Olen jo jonkin aikaa miettinyt mistähän keksisin kaiutintelineet noille valkokankaan taakse tuleville kaiuttimille. Niiden ulkonäköhän saa olla melkein mitä vaan, kunhan ne ovat mustia. Kun etsin kaiutintelineitä netistä, ne vaikuttivat aika kalliilta, helposti niihin voi mennä satakin euroa. En niin paljoa viitsisi käyttää täysin näkymättömissä olevaan tavaraan.

Aloin sitten etsiä, olisiko vaikka Ikeassa joku pikkuinen pöytä josta saisi kaiutinjalan, ja löysinkin LACK-sarjan apupöydän joka maksaa vain 5 euroa! Siinä on 40cm pitkät jalat ja 55x55x5 cm pöytälevy. Se siis mahtuisi ihan hyvin tuonne minun valkokankaan taakse, mutta on liian matala. Sitten keksin, että jos ruuvaankin kahden semmoisen jalat peräkkäin, pöydästähän tulee 85cm korkea, mikä alkaa olla ihan passeli kaiutinjalan korkeus! Niinpä tilasin sitten 6 kappaletta noita pöytiä, eli etukaiutinten jalustat tulivat maksamaan vain kympin kappale!

Kolmas mielenkiintoinen juttu oli että MarekSoundista tilaamani laitteet saapuivat tänään perille! Nyt onkin sitten olohuoneessa aika kasa tavaraa. Edustalla nuo Marekilta tulleet tavarat, taustalla näkyy pino akustiikkalevyjä, ja niiden edessä nuo eBaysta tilaamani epäonnisen DVD-kaapin hyllylevyt. Onneksi ei olohuoneessani ole vielä paljoa muuta kalustusta!

8.4.2016 - Lavuaari irti

No niin, viimein putkimiehellä oli aikaa käydä irrottamassa tuo lavuaari. Se alkoikin olla jo vähän hankalasti tiellä, kun melkeinpä seuraava homma olisi sitten tuolle kohtaa tulevan DVD-kaapin rakennus. Tässä kuvassa jo olen laittanut yhden akustiikkapaneelinkin tuohon seinää vasten. Ajatus on jättää ensin seinää vasten 5cm tyhjää, sitten seuraavaksi laittaa tuo 5cm paksuinen akustiikkapaneeli, sitten vanerilevy kaapin pohjaksi, ja sitten noin 20cm syvä ovellinen kaappi siihen eteen.

11.4.2016 - DVD-kaappi edistyy

No niin, muutaman päivän puuhailun jälkeen DVD-kaapissa oli jo nuo isot 60cm leveät ovet kiinni. Kun saatiin lavuaari irti, pääsin kunnolla mittailemaan tuota DVD-kaappia, ja laskeskelin että varsinainen kaappi voisi olla 120cm leveä (eli kaksi 60cm leveää ovea, jotka saa näppärästi tehtyä yhdestä 120cm leveästä vanerilevystä). Sen viereen jää sopivasti tilaa johon voisi laittaa sisältä 24cm leveän kaapin, jonka yläosassa voisi olla saman levyinen aukko surround-kaiutinta varten. Tuo Tannoy Eclipse One mahtuu hyvin sen kokoiseen aukkoon, ja saan käytettyä noita eBaysta tulleita hyllylevyjä suoraan tämän pikkukaapin hyllyinä.

Kaapin ovet tehtiin sahaamalla 120cm leveä vanerilevy keskeltä kahdeksi 60cm leveäksi oveksi, ja sitten paneloimalla nuo ovet etupuolelta. Sen eBaysta tulleen paketin mukana tuli 8 mustaa saranaa, joita hyödynsin noissa ovissa. Käytin kolme saranaa kumpaankin oveen, niin että minulle jäi vielä kaksi saranaa pienen kaapin ovea varten. Saranoiden kohdalle vanerilevyn taakse liimattiin vielä varmuuden vuoksi (ja jotta ruuvit eivät tule läpi) vahvikkeet muutamasta riman pätkästä.

13.4.2016 - Stereoräkki valmistuu, kotiteatterisohva tilattu

Taas pari työpäivää lisää, ja stereoräkin nurkkaus alkaa olla paneloitu. Alimman hyllyn alla oleva tila on vielä miettimättä mitä sille tehtäisiin, mutta pikkuhiljaa alan kallistua siihen suuntaan, että se saanee jäädä suunnilleen tuollaiseksi. Vähän kummallinen kolohan se on, mutta kun huoneesta tulee musta ja siinä on tuo hyllylevy yläpuolella, sinne ei juurikaan katse edes osu. Ja olen ymmärtänyt, että kummalliset kolot ovat akustisesti parempi ratkaisu kuin suora seinä. :)

Tänään kävin myös Maskussa tilaamassa kotiteatterisohvan. Olen tässä alkuvuoden aikana etsiskellyt sopivaa kotiteatterisohvaa tuohon kotiteatteriini. Varsin huonosti tuntui olevan tarjontaa paikallisissa huonekaluliikkeissä, kun halusin nimenomaan sellaisen sohvan, jossa istumapaikat olivat kaarella. Masku oli ainoa, josta löytyi esittelykappale kotiteatterisohvasta, niin että pääsin koeistumaan, ja varmistamaan että se sopii selälleni ja niskalleni. Tänään sitten ajattelin että voisi olla hyvä jo kohtapuoleen tilata tuo sohva, kun siinä on varmaan jonkinmoinen toimitusaikakin. Tilasin siis Stressless Arion SC-111 -mallisen kotiteatterisohvan, mustalla nahkaverhoilulla. Toimitusajaksi arvioitiin 27.5.2016, eli noin kuutisen viikkoa. Sen verran oli nyt sitten aikaa rakentaa kotiteatterihuone valmiiksi.

16.4.2016 - DVD-kaapin seinät tehty, Samsung UBD-K8500 tilattu

Tänään saatiin sahattua ja asennettua vanerit DVD-kaapin sisäseiniin. Varsinaiset hyllyt on ajatus rakentaa "tiiliskivihylly"-tyyliin, eli hyllylevyt eivät tule suoraan sivuseiniin kiinni vaan joka hyllyn alla on sivuseinällä (ja keskellä) pystyssä laudanpätkä jonka päällä hylly makaa. Kun kaikki saman rivin kolme kannatinlautaa sahataan yhtä aikaa yhdessä nipussa sirkkelillä, pitäisi hyllyistä tulla aika suoria.

Ikään kuin puolivahingossa yksi noista kattoa kiertävistä LED-spoteista osui kätevästi ihan keskelle tuota kaappia. Minulla oli alun perin suunnitelmissa rakentaa kaappiin LED-valolista jotenkin yläreunaan ja kytkin kaapin oveen, mutta nyt näyttää, että tuo katto-spotti saattaisi riittää kaapille ihan sellaisenaan.

Kaapin takalevyn takana on 50mm akustiikkalevyä ja 50mm tyhjää sen takana. Tuo pyöreä reikä takalevyssä on kaapin takana olevaa töpselipistoketta varten. Laskeskelin että kun tähän isoon kaappiin tulee kaikkiaan 12 hyllyä, saan sinne mahtumaan 700 CD-levyä, 350 Blu-Ray –levyä ja 170 DVD-levyä. Sen lisäksi vielä tuohon viereiseen kapeaan kolmanteen kaappiin (kuvassa se jää tuon oikeanpuoleisen oven taakse piiloon) mahtunee noin 300 CD-levyä. Minulla on suunnilleen 800 cd-levyä ja 200 Blu-ray ja DVD-levyä, eli tuossa pitäisi jäädä vielä mukavasti tilaa kasvattaa levykokoelmia.

Tilasin tänään Gigantista Samsungin Ultra-HD Blu-Ray-soittimen, jonka toimitusten luvataan alkavan 10.5.2016. Koko alkuvuoden olen seurannut tilannetta, milloin UHD Blu-Ray -soittimia oikein alkaa löytyä kaupoista. Samsung ehti ensiksi, mikä oli sikäli hyvä, että se melkein puolta halvempana kuin Panasonicin soitin on paljon kiinnostavampi malli. Ensimmäinen Discshopista tilaamani Ultra-HD Blu-Ray -levykin (Mad Max Fury Road) ehti jo tulla viime viikolla.

22.4.2016 - Pienempi CD-kaappi edistyy

Tänään sain askarreltua tuon pienemmän CD-kaapin sisustan. Sain kivasti käytettyä kaikki 12 paketissa ollutta saman kokoista hyllylevyä, ja vielä jäi tilaa surround-kaiuttimelle tuon kaapin päälle jäävään syvennykseen. Näin olin homman suunnitellutkin menevän. Seuraava homma on tämän pikkukaapin oven tekeminen, ja isomman kaapin hyllylevytkin voin nyt kiinnittää, kun sain ne juuri eilen maalattua. Testasin myös että tuo Tannoy Eclipse One surround-kaiutin varmasti mahtuu tuohon sille suunniteltuun koloon. Hyvin näyttäisi mahtuvan, vaikka sen vähän kallistaisi osoittamaan alaviistoon.

27.4.2016 - Gigantin paketti lähtee

Tänään tulikin viesti Gigantista, että tuo Samsungin Ultra-HD Blu-Ray -soitin on lähtenyt postiin. Mukavasti etuajassa, kun toimitusten luvattiin alkavan vasta 10.5.!

6.5.2016 - Sähkömies asentaa LEDit ja kaukosäätimet

Tähän päivään mennessä oltiin saatu katon panelointi niin pitkälle, että kaikkien LED-spottien reiät olivat valmiina. Sähkömies tuli asentamaan LED-spotit paikoilleen, ja samalla tietysti asentamaan tuon valojen kauko-ohjaussysteemin. Nyt on kaksi eri sarjaa LEDejä katossa, 7 huoneen reunoilla olevaa ja sen lisäksi keskellä palkissa on kolme erikseen säädettävää lukuvaloa (tulevan kotiteatterisohvan yläpuolella). Kaikki valot ovat himmennettäviä ja kaukosäädettäviä, mutta vähän erikoisella systeemillä (tai ainakin sähkömies sanoi, ettei taida toista samanlaista tästä maasta löytyä). :)

Seiniä kiertävät valot toimivat huoneen ovenpielessä olevalla himmentimellä, eli niitä voi siitä himmentää ja kirkastaa ja laittaa päälle ja pois. Sen lisäksi voin kaukosäätimellä laittaa valot päälle ja pois (mutta en himmentää tai kirkastaa). Lukuvalot saa päälle ja pois vain kaukosäätimellä, ja niitä voi himmentää ja kirkastaa kaukosäätimellä. Valoja on kyllä hauska naksutella päälle ja pois kaukosäätimellä, kun kaukosäädettäviä valoja minulla ei ole ennen ollutkaan. :)

Sain myös maalattua katon suurimmalta osaltaan mustaksi, eli nyt alkaa huoneessa olla jo hyvä "man cave" -tunnelma. Itse asiassa niin hyvä, että valokuvien ottaminen on jo melko hankalaa (kännykälläni jossa ei edes ole salamavaloa). Kattoon tulee vielä mustalla kankaalla päällystettyjä akustiikkalevyjä, eli mustaa betonikattoa ei juurikaan jää lopulta näkyviin. Tuossa yllä olevassa kuvassa lukuvalot (lähimpänä kameraa) ovat päällä ja kirkkaalla asetuksella, kauempana näkyvät valot kuuluvat tuohon seiniä kiertävään sarjaan ja ne ovat himmeämmällä asetuksella.

8.5.2016 - Edistystä

Tässä viikonvaihteessa saatiin taas vähän näkyvää edistystä aikaan.

  1. Teline tykille tehtiin tänä aamuna. Se roikkuu kahdella kertopuupalkilla sivuseinissä. Tarvitsee vielä mustamaalauksen mutta muuten valmis. Kokeilin roikkuakin siinä, ja se kestää hyvin minunkin painoni, joten eiköhän tykki siellä pysy.
  2. Pienen CD-kaapin ovi on nyt paikallaan. Toin taas tuon surround-kaiuttimenkin sen päälle koloon. Tuo viisto nurkkakin on jo saatu paneloitua ja siitä oveen jatkuva tiiliseinä maalattua.
  3. Porasin betoniseinään ripustimen tuolle toisen puolen surround-kaiuttimelle. Tätä varten piti olla se toisen puolen kaiutin paikallaan, jotta sain mitattua tarkasti oikean paikan. Piti rohkaista mieli ja porata reiät itse kaiuttimeenkin. Niihin reikiin asennetaan tuon seinäripustimen vastakappale. Tämä kaiutin jäi näppärästi noiden LED-spottien väliin pimeään alueeseen.

10.5.2016 - Subwoofer -kaapeli ja 2 kpl HDMI-kaapeleita ostettu Gigantista

Yksi tärkeä kaapeli minulta vielä puuttui, nimittäin RCA-kaapeli tuosta stereoräkistä subwooferille. Kävin hankkimassa sellaisen, ja samalla pari lyhyttä 18Gbps HDMI-kaapelia Gigantista. Tuon subwoofer-kaapelin veto tuonne huoneen etusyvennykseen katon madalluksen kautta oli melko helppoa, kun olin varautunut siihen jo ennalta. Olin jättänyt vasemman etukaiuttimen kaapelin varmuudella niin pitkäksi, että sain sitä vedettyä koko välimatkan verran stereoräkille päin, sidottua siihen tuon subwoofer-kaapelin pään, ja sitten v3edettyä sen takaisin tuonne etusyvennykseen.

11.5.2016 - Tekstiililaatat lattiaan tilattu

Olen pähkäillyt tuon huoneen lattian kanssa, sillekin kun jotakin pitäisi tehdä. Erityisesti tuo vanha viemärin kohta joka peitettiin, vaatii jotakin päällystettä, enkä ole myöskään ollut kattoa maalatessani niin kauhean tarkka siitä roiskuuko lattialle mustaa maalia. Olen ymmärtänyt että kokolattiamatto olisi akustisesti aika hyvä, mutta olen yleensä asunnossani vähän vierastanut kokolattiamattoja, kun pelkään, että ne eivät ola astmalle ja pölyallergialle oikein hyväksi. Netistä opiskelun jälkeen näyttää kyllä siltä, että tuo on vähän vanhaa tietoa, modernit kokolattiamatot ilmeisesti sopivat ihan hyvin myös allergisille, ne kun sitovat pölyn itseensä eivätkä jätä sitä ilmaan leijumaan. Kunhan ne muistaa imuroida riittävän usein.

Lähetin sähköpostitse tiedustelun tekstiilimatoista, ja sain selville että RTV Oy Jyväskylässä edustaa useampaakin tekstiilimattoa, ja päätin käydä sitten paikan päällä kyselemässä. Päädyin sitten tilaamaan Tapibel INCATI -tekstiililaattoja 6 pakettia (yhdessä paketissa on aina 5 neliömetriä 50x50cm laattoja). Laatat tuntuivat helpommalta asentaa tuollaiseen vähän epämääräisen muotoiseen tilaan kuin rulla. Toimitusaika ei ollut kovin pitkä, lupasivat laatat heti ensi viikoksi. Hyvä juttu, lattialaattojenhan olisi hyvä olla asennettuna ennen kuin sohva saapuu!

14.5.2016 - Kuvalliset akustiikkapaneelit huoneen takaosaan

MarekSoundilta saamassani akustiikkasuunnitelmassa huoneen vasemman sivuseinän takaosaan kuului laittaa muutama akustiikkapaneeli. Ajattelin että näiden olisi kiva olla kuvallisia, ikään kuin elokuvajulisteita, jotka toimisivat samalla vaimennuselementteinä. Etsiskelin netistä mistä tuollaisia löytyisi, ja törmäsin Sounds of Sciencen sivuihin. Heillä on valmis suuri valikoima kuvia joita he voivat painaa paneeleihin, ja heille voi myös lähettää omia kuvia.

Olin jo pitkään miettinyt minkälaisia (tai minkä elokuvan) julisteita seinälleni haluaisin. Joku mielielokuvistani siihen olisi kiva laittaa, mutta en oikein ollut löytänyt riittävän hyvälaatuista kuvaa. Halusin myös, että kuvan reunat olisivat mustat, niin että kuva ei liikaa heijastele valoa silloin kun katson elokuvaa. Viimein törmäsin NASAn Jet Propulsion Laboratoryn julkaisemiin Visions of the Future julisteisiin. Ne olivat minusta idealtaan hyviä (kun tykkään scifistä ja avaruustutkimuksesta), monet niistä olivat värimaailmaltaan sopivia, ja lisäksi niitä oli saatavina todella hyvälaatuisina (monet yli 10.000 pikseliä suuntaansa!). Kyselin SofScin edustajalta onnistuisiko tämmöisten paneelien teko, ja sainkin todella nopeaa ja erittäin ystävällistä palvelua.

Heidän edustajansa suomessa on minulle aiemmin tuntematon yritys Tur-Pex Oy, joten tilasinkin sitten nuo akustiikkapaneelit heidän kauttaan. Päädyin ottamaan sivuseinälle Jupiter-julisteen (sen värikkyyden ja mustien reunojen takia) ja Nightlife-julisteen (sopivan tumma), molemmat 75x100cm kokoisina. Lisäksi tilasin pienemmässä 50x75 koossa Earth-julisteen, jonka ajattelin sitten kiinnittää huoneen oveen sisäpuolelle. Ikään kuin että "tästä ovesta pääsee takaisin maan pinnalle". :)

15.5.2016 - Takaseinän akustiikkaelementti rakennettu

Tämän viikonvaihteen aikaansaannos oli tuollainen akustiikkahökötys takaseinään. En oikein tiedä mikä tämän systeemin nimi oikein olisi, siinä on siis akustiikkapaneelin (joka vielä siitä puuttuu, se pujotetaan sivusta siihen sisään) edessä kahdessa eri tasossa kahta eri leveyttä ja paksuutta olevia rimoja. Lisäksi nuo ylä- ja alalevytkään eivät ole suoria vaan viistottu niin, että keskeltä hökötys on noin 30cm paksu ja reunoilta vain 15cm. Tämä tehtiin aika tarkkaan noudattaen MarekSoundilta saatua akustiikkasuunnitelmaa.

Rakennettiin tuo kiinteäksi noiden takaseinän putkien eteen, niin saadaan nuo putket samalla vaivalla piiloon eikä tarvitse miettiä niille erillistä kotelointia. Putket pakottavat tuon niiden eteen (ja rimojen taakse) tulevan akustiikkapaneelinkin sopivasti irti seinästä. Teimme sen juuri sopivan kokoiseksi niin että siihen mahtuu sisään kaksi 150x120 akustiikkapaneelia vierekkäin käärittynä mustaan kankaaseen. Tämä hökötys on siis sisältä noin 240x150 kokoinen.

17.5.2016 - Vasemman seinän akustiikkahökötys

Seuraava homma oli sitten vasempaan seinään vastaavantyyppinen akustiikkaelementti. Tämä oli vähän hankalampi rakentaa, kun se piti saada ihan vaan seinään roikkumaan, ja lisäksi siinä oli kolme erilaista viistoa osaa. Ensin porattiin betoniseinään proput pystytolpille, ja kun ne oli saatu kiinni, sitten vielä vaakakoolaukset, ja niiden päälle (ja alle) sitten levyt joissa oli tuo viistojen sivujen vaatima profiili. Puolet rimoista tulee noiden vaakalevyjen väliin ja puolet niiden etupuolelle.

Jouduin tekemään vähän hankalalta tuntuvia laskutoimituksia, kun koetin laskea, montako metriä rimaa tarvitaan, ja minkälaisella jaolla pitäisi kahta eri paksuista rimaa tuohon laittaa niin että rakojen ja rimojen suhde pysyy oikeana ja kumpaankin päätyyn tulee kapeampi rima, jotta saadaan vielä pujotettua akustiikkapaneelit sinne sisään. Onnistuin kuitenkin mielestäni aika hyvin hommassa.

20.5.2016 - Akustiikkaelementit edistyvät

Muutaman päivän hommien jälkeen oltiin saatu jo tuo vasemman seinän elementtikin rimoitettua. Rimojen asennusta hidasti vähän se, että halusin maalata rimat ensin mustaksi tuolta piiloon jäävältä puolelta ennen kuin asensin ne paikalleen. Eihän se taustapuoli sieltä varmaan juurikaan näy, mutta jos jostain syystä näkyisi, se olisi aika mahdoton maalattava enää sen jälkeen, kun kaikki rimat ovat paikallaan.

Vasemman seinän rimoituksen jälkeen pääsin sitten oikean seinän kimppuun. Tähän ei mahtunutkaan ihan saman pituinen elementti kuin vasemmalle seinälle, mutta päädyin siihen, että tehdään tästä elementistä tuon vasemman seinän peilikuva, jätetään se vaan sen verran lyhyemmäksi kuin on tarvis. Tässä kuvassa on rimoitus juuri menossa, ja olen näköjään jo jossakin välissä laittanut HTPC-tietokoneenikin paikalleen tuohon stereoräkin alahyllylle.

21.5.2016 - Oho, takakaiutintelineet unohtuivat

Pääsimme niin hyvään vauhtiin näiden rimoitettujen akustiikkaelementtien kanssa, että unohtui rakentaa paikat takakaiuttimille. No, tästä ei onneksi tullut suurta ongelmaa, päätimme sitten rakentaa telineet kiinni tuohon akustiikkahökötykseen. Mallailin vähän sopivaa korkeutta ja kulmaa kaiuttimille, ja sitten vaan sahattiin sopivat levyn palaset ja laitettiin ne kiinni. Lopputulos olikin sitten ihan siistin näköinen.

25.5.2016 - Akustiikkapaneelit saapuvat

No niin, tänään tulivat nuo Tur-Pexin lähettämät Sounds of Sciencen kuvalliset akustiikkapaneelit. Olivat oikein siistin näköisiä, ja painojälki vastasi hyvin lähelle alkuperäisiä kuvia. Kiinnityssysteemikin vaikutti helpolta, joten olin oikein tyytyväinen paneeleihin! Nyt pitikin sitten saada huonetta vähän siivottua ja asennettua nuo paneeleiden kiinnityssysteemit. En halunnut huoneen enää olevan täynnä roinaa ja sahanpurua, kun ollaan jo näin pitkällä huoneen rakennuksen kanssa.

Nuo akustiikkapaneelit kiinnitetään seinään vaakasuoraan asennettavien puurimojen päälle roikkumaan. Niitä voi sitten kätevästi siirtää jonkin verran vaakasuunnassa tarpeen mukaan. Olin suunnitellut laittavani nuo kuvat juuri noiden LED-spottien alle, niin että spotit valaisevat nuo julisteet.

28.5.2016 - Akustiikkapaneelit seinällä

No niin, nyt ovat nuo kuvalliset akustiikkapaneelit roikkumassa seinällä, ja lisäksi on saatu pujotettua mustaan kankaaseen käärityt akustiikkapaneelit noiden hökötysten sisään. Vähän hankalaa oli tuo sisään pujotus kapeasta raosta, mutta onnistui se sitten loppujen lopuksi. Takakaiuttimetkin ovat jo paikoillaan. Vielä pikkuisen maalaushommia ja muuta viimeistelyä, mutta ihan kauheasti hommaa ei enää puutu.

Jännän efektin huomasin jo noissa akustiikkaelementeissä. Kun kävelee huoneen takaosasta (jossa ylhäällä oleva ilmastointihormi pitää pientä huminaa) huoneen eteen valkokankaan aukon luo, eli noiden etuosan akustiikkahökötysten väliin, huminat lakkaavat ja tulee sellainen olo kuin korvat olisivat menneet lukkoon. Eli ihan selkeästi noilla akustiikkaelementeillä on vaikutusta, huoneen etuosassa kaiut ovat nyt aika hyvin vaimennettuja.

29.5.2016 - Loppusuora häämöttää

Kovasti on paahdettu hommia taas koko viikonlopun. Nyt on kotiteatterihuone jo melko pitkällä. Sohvan on luvattu tulevan ensi viikolla, joten tavoitteena oli päästä jo tekstiililaattoja asentamaan lattiaan tässä viikonvaihteessa, mutta ihan siihen asti ei päästy. Ei kyllä enää hirveästi puutukaan, että päästäisiin siihen hommaan.

Valkokangas olisi hyvä kasata vielä ennen lattian laittoa (kun se pitää tehdä puhtaalla ja tasaisella alustalla, kokolattiamatto varmaan jo sen verran kerää pölyä, että en halua sitä sen päällä tehdä), mutta sen jälkeen päästään lattiaa tekemään. Lattian jälkeen ei enää puutukaan kuin kaiutinjalkojen (eli niiden 5 euron Ikean pöytien) kasaaminen, etukaiuttimet paikoilleen, valkokangas paikoilleen, kaikki laitteet paikoilleen ja kytkennät kuntoon, ja sitten ensimmäiset testit. :)

Olen aina iltapuhteena tuonut levyjäni uuteen kaappiin, tässä kuvassa näkyy miltä kaappi nyt näyttää. Vielä lajittelematta lopulliseen järjestykseen, levyt on nyt heitetty vaan enemmänkin sikin sokin sinne suoraan muuttolaatikoista. Mutta sentään näyttäisivät kaikki mahtuvan tuohon kaappiin. Innoissani (tai väsyneenä) onnistuin saamaan sormenikin mukaan kuvaan.

30.5.2016 - Valkokangas paikoillaan

Valkokangas kasattu ja paikoillaan, tosin vasta tilapäisesti sen aikaa, että saadaan lattialaatat paikoilleen. Sen jälkeen vielä otetaan tuo alas niin että saan laitettua kaiuttimet kankaan taakse. Kankaan kokoaminen olikin helpompaa kuin mitä olin pelännyt, kangas venytetään näppärästi neppareilla kiinni raameihin. Tosin peukalon pää oli kyllä sitten hellänä, kun nuo monta kymmentä nepparia oli painanut kiinni. Paketin mukana tuli myös musta taustakangas, mutta en ainakaan vielä laittanut sitä paikalleen. Arvelin että jos sitä ei oikeasti tarvitse, se ei varmaan ainakaan paranna kankaan äänenläpäisykykyä.

2.6.2016 - Kotiteatterisohva saapuu

Osuipas ajoitus nappiin sohvan saapumisen kanssa! Juuri eilen saatiin tekstiililaatat laitettua lattiaan huoneen keskelle. Vielä huoneen etu- ja takareunan laatat puuttuvat, mutta nehän voi helposti asentaa senkin jälkeen, kun sohva on jo paikallaan. Minua vähän jännitti, miten tuo sohva mahtuu sille varattuun tilaan, kun sohvan leveydeksi mainittiin 285cm ja tuossa kaappien kohdalla huone on 354cm leveä. Jos sohva tulee ihan keskelle, siihen ei jää kuin 35cm tilaa reunoille, eivätkä nuo 60cm leveät ovet sitten varmaankaan mahdu aukeamaan kunnolla. Ja vaikka sohva tulisi ihan vastapäiseen seinään kiinni, siltikin tilaa on vain hieman yli 60 senttiä.

Sohva mahtuikin sitten ihan mukavasti paikalleen, hieman lähempänä vastaseinää niin kaapin ovetkin mahtuvat ihan hyvin aukeamaan. Sohvan saapumisen jälkeen jatkettiin vielä maton laittoa sen verran että sain vielä bassoansankin paikalleen takanurkkaan.

3.6.2016 - Kotiteatterihuone valmis!

Jee! Tai jos ei ihan valmis, niin ainakin käyttökunnossa. Ehkä jotain mattolistoja tai mustamaalausta mattojen ja seinän väliin vielä jossakin vaiheessa olisi syytä tehdä, mutta semmoinenhan ei käyttöä estä. Huomasin että huoneeseenhan mahtuisi oikein hyvin tuon sohvan taakse vielä toinen istuinrivikin, vaikka jollakin korotetulla alustalla, niin saisi helposti vaikka 6 ihmistä kerralla katselemaan elokuvaa.

Eilen jäi vielä vähän mattoa laittamatta, kun minua alkoi kiinnostaa saada kaikki laiteet huoneeseen ja testattua koko systeemi. Sain perjantai-iltaan mennessä kaikki laitteet asennettua, tosin vähän johdot menivät miten sattuu ja muuta pientä oli vielä vaiheessa, mutta pääsin ensitestinä katselemaan Blacklist –sarjan kauden päätösjaksoa tietokoneelta, HDMI-kaapelilla vahvistimen kautta tykille. Alku toimi hyvin, mutta sitten kuuden minuutin kohdalla yhtäkkiä äänet hävisivät. Koetin erilaisia temppuja mutta en saanut ääniä uudelleen kuulumaan. Sitten tuli mieleen, että foorumissahan ovat maininneet että noilla Denonin uudemmilla vahvistimilla on tapana ylikuumeta jos ne eivät ole ECO-moodissa eikä tuuletus ole kunnossa. Kokeilin laitteen yläpintaa ja se oli tosi kuuma, joten laitoin asetuksista ECO-moodin päälle. Sekään ei heti auttanut, mutta jonkin ajan kuluttua sitten kun olin käynyt erilaisia asetuksia läpi sekä tietokoneelta että vahvistimesta ja kokeillut eri soitto-ohjelmilla, äänet viimein taas kuuluivat ja pääsin jatkamaan katselua. Mutta taas noin 6 minuuttia homma toimi, ja sitten taas äänet katosivat.

Arvelin että olisikohan kyse kuitenkin jostakin ongelmasta tietokoneessa, ja vaihdoin tuohon UHD Blu-Ray –soittimeen. Ilta oli jo pitkällä, joten en jaksanut alkaa askarrella 4K UHD ja HDR-asetusten kanssa, laitoin vaan vanhan VHS:ltä digitoidun musiikkivideo-DVD:n soimaan. Tykki ilmoitti signaaliksi 4K(3840)50p, eli tuo Blu-Ray-soitin upscaalaa alun perin VHS-tasoisen kuvasignaalin 4K-resoluutiolle, mikä jo ajatuksena kuulostaa aika älyttömältä. Kuvanlaatukaan ei ollut järin hyvä, deinterlace ei oikein näyttänyt toimivan. Sen lisäksi jokaisen chapter pointin jälkeen kuva hajoaa niin että oikea puolisko siirtyy osittain vasemmalle ja kuvan oikeaan reunaan tulee häiriöraita. Äänet sentään toimivat sen vajaan puoli tuntia minkä verran tuota katselin.

Huonosti nukutun yön jälkeen (kun liian myöhään taistelin tuon systeemin kanssa ja vielä nuo ongelmat jäivät vaivaamaan) tein erilaisia testejä sitten lauantaina. Nyt kun vahvistin oli jo alun perin ECO-moodissa ei enää ollut äänten häviämisongelmaa tietokoneeltakaan, sain katsottua Blacklist-sarjan jakson loppuun. Sen jälkeen vahvistin oli lämmin, mutta ei sentään tulikuuma kuten edellisenä päivänä. Katselin myös vähän Blu-Raytä, se tuntui toimivan hyvin. Mutta en ole löytänyt Blu-Ray –soittimesta asetusta millä se lähettäisi eteenpäin samaa signaalia kuin mitä levyllä on, soittimelle pitää määritellä ulostulevan signaalin resoluutio, ja se tuntuu sitten skaalaavan kaiken siihen resoluutioon. Jos jätän sen asentoon Auto, se kysyy näyttölaitteelta suurimman resoluution ja skaalaa kaiken siihen. Tyhmää joutua aina asetuksista säätämään, jos haluan katsoa DVD-levyä, että käytä 576p/480p moodia. Mutta positiivista tuon Blu-ray –soittimen (ja ostamani HDMI-kaapelin) suhteen oli se, että soittimen menu (4K 50p formaatissa) näkyy ihan hyvin. Tuohan lähentelee 18Gbps rajaa johon tosiaan pystyvät vain uusimmat HDMI 2.0a kaapelit, erityisesti jos kaapeli on yhtään pidempi kuin 5 metriä. Tuo minun kaapelini on 8 metrinen, mutta tuntuu toimivan hyvin.

Katselin myös vähän aikaa Avatar Blu-Raytä 3D:nä, ja se oli kyllä pettymys. Olen niin tottunut aiemman Panasonicin tykkini 200Hz välkkymättömään kuvaan, että tuo JVC:n käyttämä 96Hz 3D-taajuus välkkyy häiritsevästi. Eihän sitä hämärämmissä kohdissa huomaa mutta kirkas taivas tai muu sellainen näkökentän reunoilla oleva kirkas alue kyllä häiritsevästi välkkyy. Taidan joutua vähentämään 3D-leffojen katsomista jatkossa. Tuo 3D alkaa kyllä olla vähän pois muodista muutenkin, nyt taitaa 4K ja varsinkin HDR olla se uusi juttu.

Sitten lauantai-iltana oli aika vihkiä kotiteatteri virallisesti käyttöön! Olin säästellyt The Martian (Yksin Marsissa) –elokuvaa niin, etten ollut sitä aiemmin nähnyt, tarkoituksena katsoa se sitten kun uusi kotiteatterihuone on kunnossa. Soittimen mukanahan tuli leffan UHD –versio jossa oli HDR –väriavaruus, joten konfiguroin ensin tykin AVSForumin ja JVC:n ohjeiden mukaan mahdollisimman hyvin toistamaan HDR-väriavaruuden, ja sitten pistin levyn pyörimään. Hienolta kyllä näytti tuo elokuva, eikä ollut mitään ongelmia kuvassa tai äänessä tuon koko melkein kahden ja puolen tunnin elokuvan ajan. Vaikka tuo minun tykkini ei ihan aito 4K-tykki olekaan (se on vähän kuin ”3K”, eli selvästi tarkempi kuin tavallinen Full-HD, muttei ihan yllä 4K:hon) eikä tietenkään HDR-kuvan kirkkaus pääse täysin esille tykillä katsottuna, kyllä huomasi, että jotakin Blu-Rayta parempilaatuisempaa kuvaa tuli katsottua!

14.8.2016 - Jälkikirjoitus

Kiitokset mielenkiinnosta kotiteatteriani kohtaan! Tätä kirjoittaessa olen jo yli pari kuukautta nauttinut hyvästä kuvan- ja äänentoistosta kotiteatterissani, ja edelleen olen varsin tyytyväinen lopputulokseen! Vielä erityiskiitokset MarekSoundille akustiikkasuunnitelmasta, sen mukaan oli helppo rakentaa akustisesti pätevä kotiteatterihuone!